TIETOA TUOTTEESTA
Tekijän terveiset
"Ihmisen tietämys maailmasta lisääntyy koko ajan, mutta jotta siitä olisi hyötyä, se täytyy
jakaa kaikkien kesken."
- Alistair Cooke -
Kivikunta poikkeaa merkittävästi kasvi- ja eläinkunnasta. Kivien saavuttama ikä on suunnaton verrattuna
elollisen luonnon ikään. Vanhimmat ihmiset elävät hieman yli satavuotiaiksi, jotkut eläimet hieman vanhemmiksi.
Maapallon vanhimmilla kasveilla on laskettu olevan ikää joitakin tuhansia vuosia. Vanhimmat kivet ovat kuitenkin
yli neljän miljardin vuoden takaa, Suomestakin on löydetty yli kolmen miljardin vuoden ikäisiä kiviä ja suurella
osalla Suomen kallioperästä on ikää yli kaksi miljardia vuotta.
Jos kivet voisivat kertoa menneistä ajoista, olisi
niillä mielenkiintoista kerrottavaa Maan syntyajoista, elämän kehittymisestä, dinosauruksista ja jääkausista.
Kivet eivät valitettavasti osaa puhua, mutta ne osaavat muulla tavoin kertoa menneistä ajoista. Tutkijat voivat
päätellä kivistä niiden syntyaikana vallinneet olosuhteet. Kivien rakenteita tutkimalla on saatu selville, miten meidän
planeettamme on muodostunut ja mitä kaikkea syntymän jälkeen kuluneiden noin 4,5-4,6 miljardin vuoden aikana on tapahtunut.
Tämä mineraaleja ja kivilajeja esittelevä tuote on valmistettu suuresta mielenkiinnosta
kivien kiehtovaa maailmaa kohtaan. Alkuperäisenä ajatuksena oli valmistaa vain
tavallisimpia mineraaleja ja kivilajeja käsittelevä tietopaketti.
Pikkuhiljaa tämä muutaman kymmenen mineraalin ja kivilajin joukko alkoi kasvaa,
kunnes määrä ylitti sadan ja joukkoon oli ujuttautunut joitakin harvinaisuuksiakin.
Seuraavaksi joukkoon päätettiin lisätä vielä tietoja jalokivistä ja joitakin perusasioita
maapallon toiminnasta. Tuloksena saatiin alkuperäista ajatusta laajempi tietopaketti,
mutta tämä tuskin haittaa aiheesta kiinnostuneita.
Tavoitteena oli siis valmistaa kansantajuinen tietolähde aiheesta kiinnostuneille
ja alaa harrastaville ikään, sukupuoleen ja koulutukseen katsomatta.
Toivottavasti lopputulos tyydyttää tuotteen käyttäjiä - ellei näin ole,
toivon saavani teiltä palautetta ja parannusehdotuksia.
|
Tietoa itse tuotteesta
Tuotteessa tieto on pyritty ilmaisemaan mahdollisimman yksinkertaisesti.
Aina se ei ole mahdollista, koska joitakin geologisia käsitteitä on mahdotonta
"suomentaa" tai käsitteen korvaava ilmaisu olisi pitkä ja vaikeasti ymmärrettävä.
Tuote on tarkoitettu alan harrastajille, joilla on jo ennestään pohjatietoa alan
käsitteistä, mutta ennenkaikkea tämä on valmistettu eri asteisten koulujen käyttöön
ja opettajien tietolähteeksi. Vaikka tieto onkin tuotteessa pyritty ilmaisemaan
täsmällisesti, jää opettajien tehtäväksi pureskella se edelleen eri ikäisten
oppilaiden ulottuville.
Tuote päivittyy koko ajan. Tuotteeseen lisätään tietoa mineraaleista ja kivilajeista
sitä mukaa, kun niiden tietosivuja saadaan valmiiksi tai niistä saadaan valokuvia.
Uudistuksista ja päivityksistä kiinnostuneiden kannattaakin
seurata etusivun alaosassa olevaa tietolaatikkoa.
Tuotetta on saatavilla myös cd-rom levynä, mutta uusien päivitysten myötä ne vanhenevat.
Internetissä tuotteen käyttäjällä on aina uusin versio käytettävissä. Cd-rom levyjen saatavuutta
voi tiedustella täyttämällä palautelomakkeen ja mainitsemalla asiasta siinä
tai Vuolukivialan koulutushankkeen www-sivuilta
löytyvien yhteystietojen takaa.
Palaute ja mahdolliset asiavirheet
Pyydän mahdollisia asiavirheitä havainneita ilmoittamaan havainnoistaan, jotta ne voidaan korjata mahdollisimman pian.
Pyydän myös tuotteen toimivuudessa, selattavuudessa tms. parantamisen varaa havainneita ilmoittamaan havainnoistaan, jotta
tuotteesta saadaan käyttökelpoisempi. Kirjoittakaa palaute tällä palautelomakkeella.
Linkitys
Jos haluat linkittää tämän tietopaketin omille Internet-sivuillesi, voit käyttää siihen allaolevia kuvia.
Kuvan voit tallentaa viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle, klikkaamalla oikeaa korvaketta ja valitsemalla avautuvasta
valikosta tallenna kuva nimellä (save image as).
|