SEDIMENTTIKIVET

Sedimentti- eli sekundäärikivet

Kaikki sedimentit ovat sekundäärikiviä, jotka muodostuvat maanpinnalla rapautuneiden kivilajien rapautumistuotteista kivettymällä (katso: kivilajien kiertokulku).

Voidaan erottaa erilaisia kiveä rapauttavia tekijöitä.

1. Fysikaalinen eli mekaaninen rapautuminen (vesi, tuuli, jää)
2. Kemiallinen rapautuminen
3. Usein kolmantena mainittu biologinen rapautuminen vaikuttaa joko mekaanisesti tai kemiallisesti

Useimpien sedimenttikivilajien tuntomerkkinä on selvä suoraviivainen kerroksellisuus. Suomuiset mineraalit ja levymäiset kivenkappaleet ovat keskenään yhdensuuntaiset. Veteen kerrostuneissa kivilajeissa tämä piirre on varsin selvästi näkyvissä. Jäätikköjen kuljettamissa ja kasaamissa moreeneissa ei kuitenkaan esiinny kerroksellisuutta, vaan kaikki raekoot pölystä järkäleisiin esiintyvät täysin lajittumattomina yhdessä.

   Sedimenttiaines
     kivet ja sora
     hiekka
     savi
     moreeni

Fossiilit ovat kasvien tai eläinten kivettyneitä jäänteitä. Myös kiinteiksi jäätyneitä mammutteja tai meripihkaan juuttuneitä hyönteisiä pidetään fossiileina, vaikka niiden alkuperäinen koostumus ei olekaan muuttunut. Kuolleiden eliöiden fossiilit säilyvät vain tietyissä kivilajeissa. Magmakivissä ja metamorfisissa kivissä ei voi esiintyä fossiileja. Myöskään karkearakeisissa sedimenttikivissä, kuten konglomeraatti, ei ole fossiileja. Eliöiden jäänteet tuhoutuvat niissä ennen fossiloitumista. Parhaiten fossiileja löytää savesta, hiekasta ja mudasta muodostuneista sedimenttikivilajeista.

Sedimenttikivien tuntomerkkejä.

• Selvä kerroksellisuus
• Kivissä esiintyvät fossiilit
• Rapautumisen muodot yleensä teräviä

Konglomeraatti on sorasta kivettymällä muodostunut kivilaji. Konglomeraatin pyöreähköt, veden kuluttamat pallot ovat hienorakeisemman, hiekkaisen tai savisen perusmassan yhteenkittaamia. Konglomeraatit ovat pääasiassa jokien kerrostamaa rapautumisainesta, joka on peräisin vielä vanhemmista kivilajeista. Siitä juontuu nimitys museoiva kivilaji.

Breksiat poikkeavat konglomeraatista siinä, että niissä kivikappaleet ovat teräväsärmäisiä ja kulmikkaita, konglomeraatin kivipalloset ovat pyöristyneitä. Konglomeraatit syntyvät rapautuneesta kiviaineksesta kivettymällä, breksiat tavallisesti vuorijonoliikuntojen tai tulivuorenpurkausten yhteydessä, mekaanisesti rajummissa olosuhteissa kuin konglomeraatit. Kuva: Jaspisbreksiassa on punaisia teräväsärmäisiä jaspiskappaleita valkoisen lumikvartsin yhdistämänä.

Hiekkakivi on hiekasta iskostumalla syntynyt kivilaji. Rakeiden välisenä sidosaineena on useimmiten hyvin hienorakeista kvartsia. Suomessa hiekkakiveä on Satakunnassa.

Savikivi on savesta syntynyt sedimenttikivilaji, jossa alkuperäiset rakennepiirteet ovat näkyvissä. Suomessa savikiveä on Muhoksen ja Oulun alueella.

Dendriitit ovat joissakin kivissä esiintyviä saniaismaisia kuvioita, joita on joskus erehdytty luulemaan kasvifossiileiksi. Dendriitit ovat rautamangaanisaostumia, jotka ovat syntyneet pintaveden vaikutuksesta ja muodostuvat tavallisesti hienorakeisen kalkkikiven kerros- ja rakopinnoille.

Öljy ja öljyliuske

Öljy ja maakaasu ovat syntyneet meressä eläneiden kasvien ja eläinten jäännöksistä noin 50-200 miljoonaa vuotta sitten. Kasvit ja eläimet vajosivat kuoltuaan merenpohjalle ja hautautuivat kerroksiksi. Kasvi- ja eläinkudokset muuttuivat fysikaalisten ja kemiallisten prosessien seurauksena hiilivedyksi, josta raakaöljy ja maakaasu pääasiassa muodostuvat. Tähän kului paljon aikaa ja prosessi edellytti suurta painetta, sopivia lämpötiloja, hapettomia olosuhteita ja sopivien kivikerrosten muodostumista. Kivikerroksia muodostui koko ajan lisää, kun uudet elollisen aineksen kerrostumat painoivat alempia kerroksia ja puristivat ne kokoon sedimenttikiveksi. Vähitellen kerrostumien vesi- ja öljypisarat alkoivat puristua esiin, ja kerääntyivät huokoisiin hiekka- ja kalkkikivikerrostumiin, josta niitä porataan maailman monilla öljykentillä.

Öljyliuske eli kukersiitti on bitumipitoinen sedimenttikivilaji, josta saadaan samantapaisia tislaustuotteita kuin maaöljystä. Palavaakiveä louhitaan mm. Kohtlajärvellä Virossa Tallinnan itäpuolella, jossa sitä poltetaan lämpö- ja sähköenergiaksi voimaloissa. Palavankiven louhinta useiden metrien syvyydestä jättää jälkeensä suunnattomat sivukivikasat. Palavassa kivessä orgaanisena aineksena ovat mikroskooppiset levät.